TIETOA MINUSTA

 

KATJA WALLDEN

Olen Katja, viisikymppinen, naimisissa oleva kahdeksanvuotiaan tokaluokkalaisen äiti. Työurani olen tehnyt erilaisissa taloushallinnon tehtävissä perheyrityksessämme. Nyt on aika tehdä jotain aivan muuta ja aion nyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni itsenäisestä yrittäjyydestä. 

Olen kasvanut elinympäristössä, jossa arvostetaan siisteyttä ja järjestystä erittäin korkealle ja omat taipumuksenikin ovat saman suuntaiset. Voin pahoin epäsiisteissä ympäristöissä ja vain vaivoin pystyn pitämään näppini erossa siivoushommista, vaikka olisin kutsuttuna vieraanakin. Toisten siivousjälkien katseleminen lähinnä houkuttaa itse tarttumaan riepuun ja viimeistelemään työn jäljen.

Intohimo on järkevää muuttaa tuottavaksi toiminnaksi ja senpä takia toimin nyt pienyrittäjänä tällä alalla.

Teen mielelläni kaikenlaista kotipalvelua. Ystäväpiiriini kuuluu useita minua reilusti iäkkäämpiä ihmisiä ja heidän kanssaan tulen juttuun mainiosti. On rikastuttavaa voida toimia ikäihmisten kanssa eri tavoin kuin mitä nykyaikaisella vanhustenhuollolla on resurssien puutteessa tarjota. Juttuseuraa, kuuntelemista, myötäelämistä, kaupassa käyntiä sekä mopin viuhketta!